On satanut jo kauan, yliopistolta palatessani olen iloinen, että olen sittenkin valinnut mintunvihreät Hai-saappaat ballerinojen sijaan.
Hellyttävää, vaaleaa koiraa ulkoiluttava mies pysähtyy saman katoksen alle pitämään rankkasadetta ja saa kuunnella minun ja ystäväni puhelinkeskustelua. Kun pyöräni kaatuu, kori lentää maahan ja sateenvarjonikin putoaa tielle, ystävällinen nuori pariskunta tulee auttamaan. Minä hymyilen heille aidon kiitollisena, valoisasti. Pariskunta saa hyvälle tuulelle. Miten ihania he olivatkaan!
Täällä illalla, kämpässä, kuuntelen sadetta ja kirjoitan kännykällä viestin: ikävä. Ikävä, joka tulee yhtäkkiä. Tunnistan tyhjyyden, onttouden, sen tutun tunteen nyt.
Syksy on lähtemisen aikaa, jäähyväisten, uusien tuulien aikaa. Silloin aurinko kulkee kauemmas, ummistaa silmänsä tältä pallonpuoliskolta, lehdet kellastuvat ja luonto alkaa valmistautua talveen, horrokseen. Syksyn uneliaasta tunnelmasta minä pidän. Sen sisään voi piiloutua, sen varjolla voi käpertyä viltin alle, jäädä sisälle lämpimään.
Lopettaessamme puhelua ystäväni kanssa, minä sanon lopuksi:"Nähdään taas." Tajuan lisätä kuitenkin, ettemme tulekaan näkemään, sillä hän on lähdössä kauas - omalle seikkailulleen. Kyllä me näemme joku päivä, joku päivä näemme kyllä vaikka siihen aikaa olisikin.
Näiden mukulakivikatujen varsilla minä asun, olen muuttanut. Ajattelen pikkusiskoa ja pikkuveljeä, joka juoksi hyvästelemään kädet siipinä sivuilla iloinen nauru poskillaan. Hänelle se on vain hetki, kun lähden. Olen onnellinen, ettei hän vielä ymmärrä jäähyväisten merkitystä. Niin pienten ja luottavaisten ei kuulukaan ymmärtää, vaan leikkiä, nauraa, valloittaa leikin maailmoja. Toinen pieni siskoni sanoi, ettei aio tulla käymään. Siten hän osoitti loukkaantumisensa lähdöstäni.
Olen toki kaukana kotoani. Joku saattaa pitää sitä itsekkäänä ratkaisuna. En tiedä vielä, mikä minusta tulee, sitä en tiedä. Eräs aforismi kuului vapaasti suomennettuna näin:" Olen idealisti. En tiedä mihin olen menossa, mutta kuljen omaa tietäni."
Sade ropisee kattoon, tummat pilvet vaeltavat taivaalla, viereisen kerrostalon ikkunoista loistaa lämmin valo. Osa ikkunoista on jo pimeänä.
Pian minunkin ikkunani. Ihan pian minäkin menen nukkumaan.
