Uusi blogi & muutama sana Au pairiudesta

Tämä oli blogi Au pair- keväästäni, ajasta Belgiassa. Nyt kun se aika on ohi, tuntuu luonnolliselta jättää tämä blogi taakseni ja luoda uusi Turun ajalle, opiskeluelämälle. Haluan uudistua, uuden ajan edessä aloitan bloginkin puhtaalta pöydältä.

Niinpä voitte tutustua uuteen vielä kovin keskeneräiseen blogiini nimeltä Laivat jotka kuiskivat . Toivoakseni löydän kirjoittamisesta ja luovuudestani aivan uusia kerroksia kirjallisuuden opiskeluni ja oman elämän myötä. Nyt on fiktiivisempien, rohkeidenkin kokeilujen aika. 

Mitä sanoisinkaan sinulle, joka haaveilet Au pairina olosta? Sanoisin, että lähde, koe, elä, rakastu elämään ja uuteen kulttuuriin ympärilläsi. Ehkäpä romanttisesti, dramatisoidenkin sanottuna niin, mutta kyllä, Au pairina olo on hieno kokemus, joka kasvattaa. 

Kun olet tehnyt tuon tärkeän päätöksen lähtemisestä, pidä mielessäsi muutama asia. Valitse perheesi huolella, sillä hostperheessä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tulet olemaan eniten tekemisissä koko aikana. Heidänhän kanssaan jaat arjen. Henkilökemioilla on valtava merkitys, on tärkeää, että tulette hyvin toimeen ja viihdytte toistenne seurassa. Parhaimmillaan tulet jakamaan monia näkemyksiä, ajatuksia hostperheesi kanssa ja pitämään hauskaa, eikä sillä ole niinkään väliä, vaikka ikäeronne olisi suuri. 

Au pair-elämästä vielä muutama vinkki minun näkökulmastani. Ole aktiivinen, hanki uusia ystäviä ja tuttavuuksia avoimin silmin. Ystävät ovat tärkeitä viihtymisesi kannalta. Yksinäisyys on erityisen raskasta ulkomailla, kun perheesikin on lentomatkan päässä. 

Sen lisäksi muistathan, että kotiutuminen vie aikaa. Aluksi kaikki voi tuntua hankalalta ja olet väsynyt, mutta hyvät yöunet auttavat ja hiljalleen arki asettuu uomiinsa. 

                                                   

Sacre Cour, Pariisi 

Au pairius on stressaava ja rankkakin prosessi aluksi, mutta se myös antaa paljon. Se on seikkailu, joka on jokaisella erilainen. Siitä ajasta tulee sinun ja hostperheesi näköinen. Nauti siis kaikesta, hymyile, naura alun töppäyksille ja anna uusien kokemusten viedä mukanaan! En ole katunut hetkeäkään, että lähdin. Sydämeni tiesi kaiken aikaa, että halusin lähteä. 

Muistoissani säilyvät erityisen rakkaina matkat, muutamat Euroopan suurkaupunkiseikkailut, ne arkiset hetket kahviloissa Au pair-ystävieni kanssa jolloin vaihdoimme näkemyksiä tai esimerksi se ilta jolloin söimme  valtavia vohveleita ystäväni kanssa ja nauroimme Brysselin yössä. Ja erityisesti muistan hetket, ilot ja naurut lapsen kanssa. Sen, kuinka luottavaisesti hän piti kädestäni metrotunnelissa, pieni ja rohkea. Ihmiset hymyilivät meille. Ja miten paljon hän pitikään saduista, junista.. 

Tuosta yllä olevassa kuvasta katsoo nyt melko pieneltä näyttävä, onnellisen näköinen tyttö. Tänä päivänä kuljin Turun kaduilla, tuolloin olin Pariisissa, feminiinisessä, kauniissa Pariisissa ystäväni kanssa. 

Turussa avautuvat uudet seikkailut, syksyn värit maalautuvat puihin ja elämääni tulee monia uusia ihmisiä. Toivottavasti eläimiäkin. Hymyillen suljen tämän sivun. 

Tasainen ropina

Sade ropisee kattoon, tasainen ropina. Ääni, jota on vaikea kuvailla.

On satanut jo kauan, yliopistolta palatessani olen iloinen, että olen sittenkin valinnut mintunvihreät Hai-saappaat ballerinojen sijaan.

Hellyttävää, vaaleaa koiraa ulkoiluttava mies pysähtyy saman katoksen alle pitämään rankkasadetta ja saa kuunnella minun ja ystäväni puhelinkeskustelua. Kun pyöräni kaatuu, kori lentää maahan ja sateenvarjonikin putoaa tielle, ystävällinen nuori pariskunta tulee auttamaan. Minä hymyilen heille aidon kiitollisena, valoisasti. Pariskunta saa hyvälle tuulelle. Miten ihania he olivatkaan!

Täällä illalla, kämpässä, kuuntelen sadetta ja kirjoitan kännykällä viestin: ikävä. Ikävä, joka tulee yhtäkkiä. Tunnistan tyhjyyden, onttouden, sen tutun tunteen nyt.

Syksy on lähtemisen aikaa, jäähyväisten, uusien tuulien aikaa. Silloin aurinko kulkee kauemmas, ummistaa silmänsä tältä pallonpuoliskolta, lehdet kellastuvat ja luonto alkaa valmistautua talveen, horrokseen. Syksyn uneliaasta tunnelmasta minä pidän. Sen sisään voi piiloutua, sen varjolla voi käpertyä viltin alle, jäädä sisälle lämpimään.

Lopettaessamme puhelua ystäväni kanssa, minä sanon lopuksi:"Nähdään taas." Tajuan lisätä kuitenkin, ettemme tulekaan näkemään, sillä hän on lähdössä kauas -  omalle seikkailulleen. Kyllä me näemme joku päivä, joku päivä näemme kyllä vaikka siihen aikaa olisikin.

Näiden mukulakivikatujen varsilla minä asun, olen muuttanut. Ajattelen pikkusiskoa ja pikkuveljeä, joka juoksi hyvästelemään kädet siipinä sivuilla iloinen nauru poskillaan. Hänelle se on vain hetki, kun lähden. Olen onnellinen, ettei hän vielä ymmärrä jäähyväisten merkitystä. Niin pienten ja luottavaisten ei kuulukaan ymmärtää, vaan leikkiä, nauraa, valloittaa leikin maailmoja. Toinen pieni siskoni sanoi, ettei aio tulla käymään. Siten hän osoitti loukkaantumisensa lähdöstäni.

Olen toki kaukana kotoani. Joku saattaa pitää sitä itsekkäänä ratkaisuna. En tiedä vielä, mikä minusta tulee, sitä en tiedä. Eräs aforismi kuului vapaasti suomennettuna näin:" Olen idealisti. En tiedä mihin olen menossa, mutta kuljen omaa tietäni."

Sade ropisee kattoon, tummat pilvet vaeltavat taivaalla, viereisen kerrostalon ikkunoista loistaa lämmin valo. Osa ikkunoista on jo pimeänä.

Pian minunkin ikkunani. Ihan pian minäkin menen nukkumaan.

Kotiinpaluu

Helteiden hellimä Itä-Suomi on kovin unelias Brysselin jälkeen. Aivan kuin maailman tahti olisi hidastunut, päivät rauhallisempia, oudon verkkaisia. Hälytysajoneuvojen ääniä ei kuulu, autolla ajaessani katselen tyytyväisen näköisiä hevosia ja lehmiä, joiden karva kiiltelee auringossa kullanhohtoisena. 

Kotiin tullessani nyrpistin nenääni ja kysyin, mikä haju tämä on, tämä paha haju. Maaseudun hajuhan se on: maan, metsän, lannan ja peltojen tuoksu. Hetkeksi unohtunut. Siihen tottuu nopeasti, nyt en enää edes huomaa hajua, ainakaan kokoaikaisesti.

Katselen marraskuuta puolen vuoden takaa. Muistelen jännitystä ja odotusta, unelman toteutumista. Hymyn, pikkusiskoni halaamisen junan portailla, kylmän tuulen, joka saatteli minut matkaan. Muistan lentomatkan, jolloin tunsin olevani vapaa, ihastelin välilaskun aikana lentokoneen ikkunasta näkyviä Saksan idyllisiä maalaismaisemia, huokaisin ihastuksesta niille. 

Au pairius oli yksi iso unelmani, ja sen toteuttaminen jännitti paljon. Haave Au pairiudesta ei jättänyt kuitenkaan rauhaan viime syksynä, kun suunnittelin ohjelmaa keväälle. Olen todella iloinen, että toteutin haaveeni, unelman. Epäröin, miten paljon epäröinkään etsiessäni perhettä ja miettiessäni muutaman perheen väliltä. Kuitenkin, tehtyäni päätöksen, sovittuamme hostperheen kanssa, että tulisin heille, minut valtasi yhtenä iltana rauhallinen varmuus, varmuus siitä, että valintani oli oikea ja päätös Au pairiksi lähtemisestä hyvä. 

Niin se olikin. Kulunut kevät oli upea, silmiä avartava, matkustelun täyteinen. Sain tutustua muihin mahtaviin Au pair-tyttöihin, ihmettelin kulttuurien ja ihmisten paljoutta, testasin erilaisia kahviloita ja ennen kaikkea sain viettää aikaa hostperheen ihanan lapsen kanssa, elää arkea hostperheessä. Olen kiitollinen, onnellinen kaikesta mitä sain kokea, ikävöin kevättä ja Belgiaa. Kuten ajattelinkin, kevät tuntuu jälkeenpäin unenomaiselta. Sellaiseltahan toteutuneet unelmat usein jälkeenpäin tuntuvatkin. 

Tällä viikolla sain sen, josta usein puhutaan. Paksun kirjeen yliopistosta. Aluksi olin vain hämmentynyt, todella hämmentynyt, sitten muistin, että teinhän minä paljon töitä, luin pääsykoeaineistoa väsymykseen asti. 

Niinpä syksy tuo tullessaan jälleen muutoksia, tuntemattoman opiskelukaupungin, hyppäyksen kaikkeen uuteen. Ei ihme, että sekin jännittää, saa pienen peruutusvaiheen päälle.

Lopulta asennoidun kaikkeen samalla tavoin kuin ulkomailla lähtemiseen: muutan, lähden matkaan avoimena, uteliaana, myös innostuneena. Uudet seikkailut odottavat, aivan pian on jo syksy, tuulee, lehdet kellastuvat ja minä pakkaan tavarani, lähden, lähden kauas kotoa. Se on uusi alku, uuden sivun alku, niin kuin siskoni kerran sanoi. 

Ja olenkohan valmis? Luulen niin. Hiljalleen minut saavuttaa sama varmuus kuin puoli vuotta sitten. Kyllä, tämä on seuraava askel. Tämän askeleen otettuani olen viisaampi, olen oppinut paljon. 

Nyt odotan hellepäivää, katselen lepäävää maalaismaisemaa, toivon hyvää mustikkasatoa ja suunnittelen tallireissua pienten, suloisten ponien luo: sen pienen kirjavan tamman ja rautiaan, liinaharjaisen ruunan luo. Vielä olen hetken vapaa. 

Kirje

Hei A, 

Istun terassilla, ulkona. Linnut laulavat, pilvet purjehtivat taivaalla, ilma on kolehko. Minua hiukan paleltaa, paitani on ohut. Siltikin haluan olla juuri ulkona ja kirjoittaa, täällä ajatukset tuntuvat selkeämmiltä. 

Puolitoistaviikkoa Belgiassa, aivan kohta taas jo Suomessa. Se tuntuu hurjalta, haikealta, surulliselta, oudoltakin. Siitäkin huolimatta, että on samalla hienoa päästä nauttimaan Suomen kesästä ja palata taas ystävien ja perheen luo. Mutta tämä on ollut upea kevät, täällä on paljon sellaista, mitä tulen ikävöimään. 

Tänään C ja B olivat minulla hoidossa. Miten, ihania, suloisia poikia he ovatkaan! Nautin heidän hoitamisestaan. Pojilla on tapana kerätä minulle kiviä koulun pihalta ja antaa ne, kun haen heidät. Tänäänkin B yllättäen kesken nukkumaan menon kaivoi taskustaan jotain, joukon harmaita, pieniä kiviä ja hän ojensi ne minulle. "Tässä, ne on sulle."

C reagoi lähtööni varmaankin jo nyt. Välillä hän on ollut suorastaan kiukkuinen, sitten välillä hän juoksee luo haluten halata, yhtenä iltana hän nojasi minua vasten ja kysyi hiljaa: " Milloin sinä lähdet taas Suomeen?" Tuntuu pahalta erota hänestä. 

- -- - - 

Viime viikonloppuna olin tosiaan Lontoossa, kauan haaveillussa Lontoossa. Tai en niinkään kauan haaveillussa, puolen vuoden ajan vain. Vastahan olin se tyttö, joka pelkäsi sinne lähtöä. Liikaa ihmisiä, liian suuri paikka, ajattelin silloin. Kahdeksan miljoonaa ihmistä ei enää tunnu kahdeksalta miljoonalta, olen tottunut väenpaljouteen. 

Niin, olen jossain määrin eri ihminen kuin silloin. Toivon, etten kadota herkkyyttäni, sillä sellainenhan minä ennen kaikkea olen. 

Taivaalla näkyy lentokoneita, kaukana, valkoisina viivoina. Ne näyttävät onnellisilta, kevyiltä, painottomilta.. 

Muistatko päivän viime vuodelta, sen illan ja yön kesän alusta, jolloin ajoimme autolla, sinun juhlasi olivat  ohi, ilta oli kaunis ja viileähkö? Minä kai olisin voinut itkeä, mutta en itkenyt kuitenkaan vaikka minulle se kaikki oli katkeransuloista. 

Me uimme, siskoni ja minä, eikä vesi edes ollut kylmää. Minä en olisi halunnut olla järkevä, olisin halunnut valvoa, valvoa, nauraa, elää, rakastaa. Me soitimme K:lle ja mietimme, mitä tekisimme kesällä. Mitä vain, ajattelimme silloin, nauroimme puhelimeen. 

Tulevana syksynä voi tapahtua melkein mitä tahansa. Kaikki on vielä avoinna. 

Sinä toteutit yhden ison unelman ja minä tämän, unelman Au pairina olosta. Haluaisin toisaalta yhä olla se tyttö, joka haaveilee samalla kun jännitys kipristää vatsasta. Olin lapsi vielä silloin. 

Sillä mitä tapahtuu sitten kun unelmat ovat toteutuneet? Silloin täytyy etsiä uusi, uusia. Mistä sinä haaveilet juuri nyt, mitä haluat elämältä? 

Kun lähden täältä Belgiasta, mietin, sulkeutuuko jokin ympyrä samalla. Mutta ehkäpä ei sulkeudukaan, ehkäpä tämä kevät on avannut enemmänkin uusia ovia. Niin se on. 

Mitä me tekisimme tänä kesänä? 

Tärkeintä ettemme koskaan pelkää nauraa, elää, unelmoida. 

---------

Kahviloita Brysselissä

Rakastan kahviloita! Tunnelmallisten, uusien paikkojen etsimistä ja testaamista, jutustelua teehetken parissa. Ei siis tarvitse enää ihmetellä, mihin rahani hupenevat.. ;) Näitä Brysselin lukuisia kahviloita tulee kuitenkin Suomessa ikävä, joten nautin niistä vielä kun olen täällä. Ruokakuvauksesta inspiroidun erityisesti, niinpä kerron teilla kokemuksiani muutamista testaamistani kahviloista.

Or coffee

Le pain Quantidien
Rue des Tongres 71, 1040 Etterbeek, Belgia

Ihastuttava, kaunis kahvila hyvälllä sijainnilla. Tämä on juuri sellainen tunnelmointipaikka, yksi viihtyisimmistä paikoista, joissa olen täällä käynyt. Kahvilan hinnasto on hiukan kalliimpi, mutta paikka on kokeilun ja useammankin arvoinen, täällä olisi mitä ihanteellisinta lukea romaania ajan kanssa tai opiskella tee- tai kahvikupposen äärellä tai nauttia kiireettömästä kahvihetkestä ystävän seurassa.

Le pain Quantidien, teetä ja vadelmatorttua , ystävälläni oli marjaista juustokakkua.

Au Vatel 
Konditoria, leipomo, teehuone.
Place du Jourdan 27,
1040 Etterbeek

Viihtyisä kahvila/teehuone Place du Jourdanin aukiolla, edullisia ja hyviä lounaspatonkeja.

Or Coffee 
Auguste Ortsstraat 9 I, 1000 Brussel, Belgium

Tämän hetken suosikkikahvilani. Tunnelmallinen paikka keskeisellä sijainnilla,  ilmainen Wifi-yhteys ja pehmeä, kiva sisustus. Erikoistunut erityisesti kahviin, ja siskoni arvioi maistamansa kahvin parhaimmaksi koskaan. Itse en kahvista välitä, joten olen maistanut täällä suklaamaitoa, joka on todella herkullista näin suklaan ystävänä. Kahvilassa myydään erityisen hyvän kahvin lisäksi muun muassa monipuolisia bageleita, ja ne ovatkin hyvä, maistuva vaihtoehto lounaaksi. Bagelien lisänä tulee pieni salaatti, ja hintaa bagel & suklaamaito kombinaatiolle on minulla tullut hiukan päälle kymmenen euroa, ei mahdoton hinta lainkaan, sillä molemmat ovat todella hyviä! Kaiken lisäksi asiakaspalvelu on hyvää. Huomionarvoista on se, että kahvilassa voi maksaa vain käteisellä, joten varaa käteistä kahvilassa vierailuun. Käteistä tarvitaan hyvin monessa muussakin kahvilassa Belgiassa.

Ystävälläni lohibagel, minun bagelissani muun muassa kinkkua ja tomaattia. 

Omenaa, hunajaa, vuohenjuustoa, siemeniä, nam! 

Kuuma Tummasuklaamaito

Paul 
Paul on ranskalainen kahvilaketju, jonka tunnelmallisia, kutsuvia kahviloita/leipomoita on monissa paikoissa ympäri Brysseliä. Muutaman kerran olen Paulissa käynytkin, miellyttävän, pehmeän sisustuksen keskellä onkin kiva rentoutua kahvin tai teen ääreen. Paul ei kuitenkaan ole saanut ihastumaan kahvilaketjuun syvemmin, ehkäpä juuri ketjukahviloiden puuttuva yksilöllisyys saa minut mieluummin suosimaan pienempiä, yksittäisiä kahviloita.


Parlor Coffee
Chaussee de Charleroi 203
1060 Saint-Gilles, Belgium

Uusin kahvilatuttavuuteni. Tätä paikkaa testasin Au pair-ystäväni kanssa viime perjantaina, sillä tämä on hänen suosikkipaikkansa Ja ei suotta, ihastuttava paikka, persoonallinen tunnelma ja hyvät, maistuvat leivonnaiset ja monipuolinen juomavalikoima! Kahvilassa oli rauhallista ja rentouttavaa, se tarjosi ihanan, kiireettömän jutteluhetken leivonnaisten äärellä, suojassa Brysselin liikenteen melulta. Tämäkin kahvila on erikoistunut kahviin, kuten nimestä saattaa päätellä. Hieno, uniikki paikka, tämä pääsi kyllä heti minunkin suosikkeihin!

                                                                       

Kahvilaa sisältä, me olimme pienellä, viihtyisällä terassilla

 

Suussa sulavaa raparperipiirasta :) 

Kahviloissa kiinnitän erityisesti huomiota kolmeen asiaan: asiakaspalveluun, leipomuksiin ja juomiin sekä yleiseen tunnelmaan ja sisustukseen. Sisustushan on erityisen olennainen asia kahvilassa, sen avulla voidaan luoda aivan omanlaisiaan maailmoja ja tunnelmia. Usein ne erityisen kivat, selvästi kahvilan ulkoasuun panostaneet paikat ovat muutoinkin hyviä paikkoja, sillä harvoinhan panostus jätetään sisustuksen tasolle. 

• Tässäpä esittelin muutamat minulle mieluisimmat kahvilat kokemuksineen, arviot eivät tosiaan ole objektiivisia, mutta ehkäpä niistä on iloa jollekulle Brysselissä vierailevalle. Vielä ehtisin muutaman kahvilan testaamaan tämän puolitoistaviikkoisen aikana, vinkkejä otetaan siis vastaan! :)  Hui, vain puolitoista viikkoa, se on tosiaan vähän. 

Cologne

Herätykseni soi kaksikymmentä yli neljä sunnuntaiyönä, oloni oli uninen ja väsynyt, mutta kumman helposti silti heräsin, pakkasin tavarat  ja sain itseni valmiiksi. Kesäyö oli lämmin ja rauhallinen, olipa hassua kulkea puiston läpi yöllä, jolloin vain lintujen äänet kuuluivat muutoin hiljaisessa ympäristössä.

Mutta niin, lähdimme Saksaan, Kölniin Megabussilla kolmen Au pair-tytön voimin. :)

Aamu Kölnissä 

Perillä Kölnissä olimme jo yhdeksältä aamulla. Kaupunki tuntui vielä nukkuvan, ympäristö oli seesteinen aamuauringon lämmössä. Kävelimme useiden leipomoiden ohi, ja niiden sisällä useat ihmiset olivatkin ostamassa tuoretta leipää aamupalalle.

Pitihän meidän maistaa saksalaista makkaraa :) 

Kölnin tuomiokirkko oli hieno, tai sanoisinko vaikuttava, massiivisen kokonsa myötä. Sisältä se oli kuitenkin yllättävän tavanomainen.

Sunnuntai oli aurinkoinen - ja kuuma. Nautimme päivästä, kävimme "lukkosillalla", jossa yksi mies etsi jotakin kadonnutta lukkoa etsintäänsä syventyneenä, huolestunut ilme kasvoillaan, tutustuimme Kölnin tuomiokirkkoon, valokuvasimme, ihastelimme Reinin näkymiä joen yli kulkevan kondolihissin kyydissä ja katselimme, kun ihmiset grillasivat ja nauttivat picnicruokaa Reinin vierustalla sijaitsevassa puistossa, usein koko perheellä.

Köln oli hyväntuulinen, ihmiset siellä olivat kesätunnelmissa ja sen lisäksi sain huomata, että Saksa on halpa. Etenkin kosmetiikassa sen huomasi: ostin pienen muotovaahtopullon viidelläkymmenellä sentillä.

Meillä oli ihana, rento päivä. Saksaan matkustaisin mielelläni uudestaankin, ehkäpä paljon kehuttuun Berliiniin, sitten joskus.. :)

Satulinnaa muistuttava kirkko  

Ilta-aurinko ja Rein 

Sadepäivä, teetä

Katselen iltateen äärellä ulos; taukoamattoman oloista sadetta, naapurien ihastuttavia, vanhoja, vastapäisiä asuntoja. Olen hetkonen sitten käynyt lenkillä, juossut sateessa itseni märäksi muutamien muiden lenkkeilijöiden joukossa. Kesäsade ei onneksi ole kylmä, lempeästi se valui poskiani pitkin, kasteli hiukseni.   

Päivä on ollut harmaa ja olemme olleet lapsen kanssa sisällä leikkimässä. Sade ei hellittänyt kuin hetkittäin. Meillä oli hieno päivä, rakensimme junarataa, pelleilimme, luimme sadun ennen päiväunia. Tavallista, mutta siksi niin ihanaa. Kun hän spontaanisti halasi minua, tai kun hän nauroi keittiössä kohoavalle taikinalle, ajattelin, tiedän, että minulla tulee häntä kova ikävä. Tunnen sen jo nyt. 

Siinä juodessani kuumaa teekupillista, ajattelin, että nauti, nauti tästä vielä. Kohta aika loppuu, liian pian. 

Sillä arjen keskelle piiloutuu onni. Päivien arkipäiväisyyksissä on tuttuutta, turvallisuutta, josta tulisi muistaa myös nauttia. Täällä Brysselissä elämä on asettunut uomiinsa, olen ollut ja olen onnellinen täällä. Kotiutuminen vei toki aikansa: muistan sen kolkon tyhjyyden iltaisin ennen nukahtamista pahimman Suomen kaipuun aikaan, tai sen raastavan, rikkinäisen olon, itkun, joka ei olisi loppunut lainkaan silloin kun siskoni lähtivät Belgiasta.

Nyt tämä kaupunki on kodikas. Koti-ikävä ei juuri vaivaa ja suhteellisen tiiviin yhteydenpidon ansiosta perhe tuntuu olevan koko ajan lähelläni. 

En haluaisi lähteä täältä ensi kuun alussa, vaikka samaan aikaan vahva tunne sanoo, että on aika palata Suomeen. Olen ollut kauan erossa perheessä ja ystävistä, ja myös tulevassa syksyssä on järjesteltävää.  Samalla kotiinpaluu on muutos, ja se ei välttämättä tule olemaan aivan mutkaton. Suomeen palaaminen ei ole välttämättä helppoa. 

Mutta niinpä se, mitä voin tehdä, on nauttia hetkistä, päivistä, tästä Au pair-aikani viimeisestä kuukaudesta. Olen viihtynyt paremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan ja olen kiitollinen siitä. Tämä on ollut upea, hieno kevät. 

Ja vaikka haikeus valtaa minut jo ennen jäähyväisiä, se saakin olla niin. Sellainen ikävöijä olen ollut aina. 

Toivon painavani mieleeni tämän kevään, arkipäiväiset hetket, ne hienot ja myös vaikeammatkin. 

Juuri nyt elämä on kaunis, haikeudenkin lomassa.