Pariisi: Eiffel-torni

Aikaisemmin lupailin postauksia Pariisista, ja tämä hetki on oikein hyvä pieneen muisteluun viikonloppureissusta.

 
Eiffel-torni 

Eiffel-torni vaati kahden tunnin jonotuksen, sillä ylös Eiffelille suunistavia ihmisiä oli paljon jo heti aamupäivästä. Odotus kuitenkin palkittiin, sillä näkymät olivat upeat aurinkoisena kevätpäivänä! 
Eiffelistä on puhuttu paljon, ja sen siluettiin törmää monessa paikassa, joten minulla oli suorastaan epätodellinen olo Eiffelillä ja sen lähistöllä. 

     

 Eiffel-tornilta laskeuduttuamme söimme lounasta tornin ympäristön puistossa, ja sen jälkeen suunnistimme kävellen kohti Riemukaarta ja Champs Elyseeta, valtavaa ostoskatua.

 

Taiteilijat Seinellä

Ylittäessämme Seineä, huomasimme sillalla kaksi taiteilijaa, jotka olivat syventyneinä työhönsä. Minä olin aivan innoissani, se näkymä oli jotain sellaista boheemia, taiteellista Pariisia, josta erityisesti pidän. Tämä yllä oleva kuva on luonnollisesti suosikkini kaikista Pariisissa ottamistani valokuvista, tätä katsoessa haluaisin heti Pariisiin, niin ihana tämä kuva mielestäni on.

20v.

Eilen oli syntymäpäiväni, täytin 20 vuotta. 20 vuotta, se tuntuu paljolta, vaikka kaverini sanoi, että ihan nuorihan se vasta on. Niin, niinhän se on, aika vain on mennyt todella nopeasti. Ja vaikka teinivuodet alkavat olla takanapäin, vielä saa olla huoleton ja höpsö. Ettei sitten myöhemmin kaduta..  ;)

Ihana ilta kahden mahtavan tyttösen kanssa, kiitos <3 

                                                                   

                                                                         

Siinä on kermavaahtomansikkasuklaa "Kakkuvohveli"

Eilen mietin monia asioita, perhettä, tulevaisuutta, hetkessä elämistä. Haluan nauttia, tarttua hetkiin. Muistaa antaa myös itselle hetkiä, jolloin vain on, ei mieti tai pohdi mitään suuremmin. 

Ja juuri nyt mietin myös, mitä kaikkea rakastan. Rakastan niin monia asioita. 

Aurinkoa. Luontoa. Eläimiä. Hevosia, upeita eläimiä, joilla on suuri sydän ja herkkä ja voimakas luonne samaan aikaan. Iloisia yllätyksiä. Vapautta. Tunnelmallisia, kauniita hetkiä. Aamukasteen viileyttä paljailla varpailla kesäaamuisin. Villiä riemua. Onnellisen lapsen hymyä. 

                                                         

Ja etenkin rakkaita. Kaikkia heitä, ystäviä ja perheitä. Ystävät ja perhe ovat täällä ulkomailla paljon ajatuksissa, ja olen ikävöinyt paljon enemmän kuin olisin koskaan arvannut. Nyt tiedän, mitä ikävä on. Se on tyhjyyttä, merkillinen ontto olo siitä, että on kaukana niistä ihmisistä, joita eniten rakastaa. Kaipuuta, unia perheestä ja ystävistä. Toisaalta se on myös rakkauden tunnetta, kyyneleitä ja hymyjä samanaikaisesti. 

Minulla on ihana perhe, ja upeita ystäviä. Rakastan teitä, rakkaat, ilman teitä maailma ei voisi olla samanlainen: miten yksinäinen, orpo silloin olisikaan.  

Kiitos, että olette olemassa. 

Ehkä huomenna

Minä katselen, lennän, unelmoin. 
Liitelen jossain kaukana, ylhäällä
purjehtivien pilvien päällä. 
Hetkittäin viima saa kyyneleet poskilleni
yhä silloinkin jatkan 

Etsin, etsin kunnes löydän 
Rauhoitun, asetun sitten 
kun aika on kypsä, käsillä
Ei aivan vielä
ei ehkä huomennakaan 

Maailma on sekoitus 
kirpeyttä ja makeutta. 

Yöllä esittäytyvä kuu, 
kaunis, keltainen
näyttää nauravan hiljaa. 

Perhosen lento

Toisinaan, kun katson tarkoituksella tai vahingossakin itseäni peilistä ja kohtaan omat kasvoni, huomaan silmieni kuvastavan haikeutta, herkkyyttä ja onnea, ajattelen, että mitä jos elämä loppuisikin jo nyt, entä jos juuri tämä päivä olisi viimeinen. Ja silloin ajattelen, että niin, silloin se olisi niin, olisin silloinkin tyytyväinen. Se, mitä ennen kaikkea toivon elämältä, on onnellisuus ja rakkauden jakaminen, ja jos niitä saa kokea edes hiukan, minun tulisi olla tyytyväinen. Lopultahan elämä on kuin perhosen lento - hauras, kaunis, katoava. Parhaimmillaan se voi olla hyvin suloinen, hauskakin.

Tällä hetkellä oloni on rauhallinen ja mietteliäs. Luen parhaillaan yhtä pääsykoeromaaniani, ja se on ollut antoisaa luettavaa. Välillä olen ollut liiankin uppoutunut romaaniin: huomaan ajattelevani juonen kulkua ja eläväni kirjan maailmassa. Silloin ravistelen itseni hereille ja teen hetken jotain muuta.

On kuitenkin helpottavaa huomata, että pääsykoekirjallisuus on kiinnostavaa luettavaa. Olen pohtinut uravalintaa tänä keväänä niin paljon, ahdistukseeen asti, ja yhä viime aikoinakin olen epäröinyt valintaani. Nyt minulla on vihdoin sellainen olo, että lopetan turhan pohtimisen. Se ei hyödytä ketään. Ajattelin aiemmin, että haluaisin haasteellisen, hyväpalkkaisen ammatin, jossa on varma työllistymistilanne. Pääsykoevalintani eivät välttämättä vie sellaiselle tielle, mutta aivan kuten aiemmin kirjoitin, onnellisuus olisi asia, jota elämältäni haluaisin, sitähän kaikki taitavat tahtoa. Sen nojalla valintani voi olla aivan oikea. Mielestäni ihmisten tulisi aina pyrkiä tekemään sellaisia asioita, joista he erityisesti pitävät ja joista he innostuvat. Sillä tavoin elämä säilyy mielekkäänä: silmissä säilyy uteliaisuus, tyytyväisyys.

Viime päivinä Brysselissä on ollut lämmin, keväinen sää. Olen ollut viime viikolla aktiivinen, ja tulevallekin viikonlopulle olemme suunnitelleet muiden au pairien kanssa ohjelmaa.

Kevät tosiaan on täällä: kirsikkapuut kukkivat ja erilaiset kukat värittävät puistoa. Siivotessani laatikkoani viikonloppuna järjestin yhden laatikon matkamuistoille. Siellä ne ovat, muun muassa muutama magneetti Amsterdamista, ja päällimmäisenä kolme ihastuttavaa mustavalkoista korttia Pariisista. Ystäväni sanoi viime viikolla, että täällä olosta tulisi nauttia, olemmehan monella tapaa etuoikeutettuja, kun saamme kokea kaiken tämän. Olen samaa mieltä. Tämä laatikkoni auttaa minua muistamaan sen: joka kerta kun avaan tuon reissumuistojen laatikon, kaikki ihanat muistot tulvivat mieleeni.

Ja kun nauroimme lapsen kanssa tänään yhdessä päiväunisadulle, hänen silmänsä siristyivät hyväntahtoisen ilkikurisesti, hymy levisi hänen kasvoilleen, ja minä nauroin mukana, ajattelin, että tässä juuri, tässä juuri nyt on kaikki hyvin.

Tasapaino

Meissä ihmisissä on monia puolia. Unohdan sen liian usein, ja lokeroin ehkä itseni joksikin, jonkinlaiseksi. Se on hassua, sillä esimerkiksi äärimmäisen rauhallisessa ihmisessä on usein myös voimakas toinen ääripää, joka tulee esiin tietynalaisissa tilanteissa. Niin sen kuuluu ollakin - näin tasapaino on helpompi säilyttää.

Johonkin muottiin lokerointi ei tee kenellekään hyvää. Jos ajattelet, että olet ehdottoman rauhallinen persoona, et tule antaneeksi tilaa vilkkammalle puolelle itsessäsi. Ja toisinpäin. Jos itse ajattelen olevani vain sovitteleva ja rauhallinen persoona, vähemmälle huomiolle jäävät puolet haluavat tulla kuulluiksi, nähdyiksi. Olenhan minä toisaalta romanttinen ja haaveellinen persoona, mutta minussa on myös uudistava, provosoiva, voimakkaita mielipiteitä omaava puoleni. Se puoli, joka haluaa ajatella, kyseenalaistaa ja kaipaa haasteita.

Ystäväni kanssa kävimme ja varmasti tulevaisuudessakin käymme moniulotteisia keskusteluja eri aiheista. Kaipaan noita keskusteluja. Silloin omat ajatuksenikin kehittyivät ja jalostuivat, kun ystäväni näkökulmat saivat näkemään asiat uusin silmin. Kun yhtenä päivänä juttelimme ystäväni kanssa, ajattelin jälkeenpäin, kuinka ihanaa on, että ystävälleni voin sanoa rohkeasti ajatuksiani. Hän tuntee minut hyvin, eikä säikähdä erilaisiakaan mielipiteitä.

Toisinaan olen kaivannut opiskelua. Olen kaivannut opiskelun vaatimaa aivotyötä ja lukion monipuolista opiskelua. Välillä olen tuntenut oloni turhautuneeksi. Olisi hienoa opiskella taas.

Pääsykoekirjat ovat avain seuraavan askeleen saavuttamiseen. Tärkeintä nyt onkin toteuttaa suunnitelmia, toimia, tässä tapauksessa siis lukea. "Ollakseen oman elämänsä sankari täytyy käskyttää itseään." Tämän aforismin ystäväni sanoi minulle kerran, ja se pitää mielestäni täysin paikkansa.

Ihana Pariisi

Sinne jäi ihana Pariisi! Kaunis, monipuolinen, suuri, historiallinen Pariisi.

Luxembourgin puistossa

Se on merkillistä, miten haastavaa hetkessä eläminen on. Palasin myöhään eilen illalla Pariisista, ja minulla on jo ikävä kaupunkia. Olen nähnyt vasta pintaraapaisun kaupungista. Aika tuntui kulkevan  siellä suurin askelin, ja en osannut nauttia kaikesta niin paljon kuin olisin voinut. Hieno reissu meillä kuitenkin oli.

Jos meitä jotenkin reissulla hemmoteltiin, niin ainakin säällä! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta molempina päivinä ja lämpöasteita oli melkein kaksikymmentä. Sää oli upea, siitä ei ollut epäilystäkään. Pariisissa todella oli kevät, tai oikeastaan siellä tuntui olevan Suomen kesä.

Kuten tavallista, mieleeni jäävät suloisina erityisesti pienet yksityiskohdat, lyhyet hetket. Taiteilijat maalaamassa Seinen varrella, se oli yksi ihastuttavimmista näkymistä. Tai Eiffeltornin lähellä olevassa puistossa kepeästi, kauniisti pyörähtelevä tyttö, josta hänen ystävänsä ottivat valokuvia. Laukkaava, korskuva hevonen Eiffeltornin lähistöllä.. Notre Dame iltavalaistuksessa. 
                                      
               

Upea Eiffel-torni 

Viikonlopussa ehtii nähdä paljon, ja toisaalta ei juuri mitään, ei ainakaan niin suuressa paikassa kuin Pariisissa. Minulla on sellainen tunne, että haluan takaisin tuohon Euroopan suurkaupunkiin, haluan nähdä Versaillesin palatsin, uudestaan Notre Damen, istuskella huoletta ajan kanssa jossakin Pariisin lukuisista teehuoneista..

Kun katselin Notre Damelle meidän sieltä lähtiessämme, ajattelin, että varmasti vielä tulen tähän kaupunkiin uudestaan, joku hieno päivä. Notre Damen kiemurteleva turistijono jäi taakseni, ja niin myös katedraalin goottilainen, vaikuttava ulkomuoto. Notre Dame, yksi suosikeistani, sinne palaan vielä joskus. 


Koska Pariisi on liian suuri pala purtavaksi yhdellä kertaa, postaan siitä ainakin toisen postauksen, tai kenties useampia, kuvien kera.. :)

Antwerpen

Koska olen ollut suorastaan laiska lisäämään kuvia muutamista viikonloppumatkoista, lisään kuvia viimein nyt. 

Antwerpenissa kävimme hostperheeni kanssa tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna. 

Antwerpen oli kaunis, kodikas, suloinen kaupunki. Sellaisen vaikutelman paikasta sain. Kaupungissa oli enemmän kotoisuutta kuin Brysselissä, ja kaupunkien kokoeron saattoi huomata erityisesti siitä. 

Antwerpenin katedraalissa

                                                     

Uskomattoman hyvää omenateetä, kahvila Lombardiassa

   
Suurinta ihastusta herätti minussa lopulta tuo hauska, boheemi kahvila Lombardia, jossa kävimme päivän päätteeksi. Kahvila ei ulkoapäin näyttänyt sellaiselta, jonka olisin ensimmäisenä valinnut, mutta paikan boheemius ja ihana vadelmatorttu omenateen kera sai minut ihastumaan paikkaan. Pidän persoonallisuudesta, ja tämä kahvila näytti tekevän asiat rohkeasti omalla tavallaan, omalla rytmillään. 

Hetken kokonaisempi

Hetken aikaa olen kokonaisempi,
onnellisempi, täydempi.

Ainakin jonkin aikaa perheeni
on lähempänä,
sillä siskoni vierailivat luonani juuri.

Meillä oli kolme ihanaa päivää,
oli upeaa kulkea Brysselin kaduilla
yhdessä, vierekkäin.

Nauraa, hassutella, hymyillä.

Puhella pienelle kummipojalleni,
joka hymyili ja hurmasi
minut valloittavalla vauvan hymyllään,
luottavaisten sinisten silmien katseella.

Ja niin nopeasti kulki aika,
liian nopeasti saapui juna,
johon he astuivat.

Sinä hetkenä
kun halasimme

halasin lujaa
ja sydämeni ikävöi
oloni oli oudon ontto.

Silmäni sumentuivat,
minä itkin,
itkin jo silloin,
sillä se tuntui pahalta,
pahalta todella.

Samalla kuitenkin,
tiedän,
että näemme taas pian.
Aika on usein
hevonen, jolla on siivet.

Te siskoni,
te olette parhaita,
kauniita,
upeita, ihania.
Rakastan teitä.

Hevonen

Hevonen. Rautias hevonen odotti kärryajelulle haluavia turisteja Grand Placen kulmalla. Eläimen perässä olivat suuret, uljaat, mustat rattaat, ja hevosen ohjastaja, mustaan takkiin pukeutunut nuori nainen, näytti äärimmäisen torjuvalta ja tympääntyneeltä tehtäväänsä.

Hevonen kalpeni mahtavien kärryjensä rinnalla. Sen rautiaassa karvapeitteessä ei ollut riittävästi kiiltoa, ja koko eläimen olemuksesta paistoi ahdistus. Tai oikeammin stressi.

Minun kävi sääliksi tuota hevosta. Grand Place, suurkaupungin keskusta, on äärimmäisen haastava paikka niin herkälle eläimelle kuin hevonen. Liikenteen melu, nauravat ihmiset, yllättävät liikahdukset, valot, äänet - se kaikki on saaliseläimelle paljon. Moni hevonen ei sellaista tilannetta kestäisi lainkaan.

Olimme siskoni kanssa Grand Placen kulmalla, ja tarkkailin hevosta jonkin aikaa sen huomattuani. Hevonen ei kutsunut turisteja luokseen, se ei näyttänyt kutsuvalta, juuri siksi, että eläin oli stressaantunut, ahdistunut kaupungin vilinästä. Äärimmäisen rauhallisena se seisoi paikallaan, hiljaa, sulkien oman persoonansa.

Kävelimme eteenpäin, hevosen luo. Olimme jo kulkeneet vaunujen ohi, kun kysyin siskoltani, että saisinkohan silittää hevosta. Siskoni kehoittivat minua niin tekemään, ja palasin hevosen lähelle rauhallisesti.

Ojensin kämmenselkäni hevosen haisteltavaksi, silitin hiukan hevosen pehmeää turpaa, kerran, toisenkin kerran. Hei pieni, kuinka sinä voit.

Hevonen ei juurikaan reagoinut lähestymiseeni, se vaikutti väsyneeltä ja lannistuneelta. Kuitenkin, kun lähdin sen läheltä pois, se käänsi päätään uteliaana aivan kuin horroksesta heräten, katseli meitä hetken kiinnostuneena silmälappujensa takaa. Se oli sittenkin huomannut meidät, tietenkin oli!

Voi, miten ikävä minulla olikaan ratsastamista, talleja, hevosia! Ymmärsin sen, kun lähdin hevosen luota pois, kun olin ollut lyhyen hetken yhteydessä valjakkohevoseen.

Ja monina aurinkoisina päivinä, jotka muistuttavat lapsuuden aurinkoisista päivistä, olen sulkenut silmäni ja kuvitellut ympärilleni tallin, aitauksia. Se tuttu talliympäristön rauhallisuus, laiduntavat hevoset ja niiden tuoksu..

Iltapäivällä näimme kaksi valjakkoa keskustassa. Edellä kulkeva hevonen oli kaunis, siro ja korkea ruunikko, joka asteli pitkin, hermostunein askelin edellä. Ruunikon perässä kulki.. niin, se sama aiemmin näkemäni rautias hevonen, hitaammin.