Perhosen lento

Toisinaan, kun katson tarkoituksella tai vahingossakin itseäni peilistä ja kohtaan omat kasvoni, huomaan silmieni kuvastavan haikeutta, herkkyyttä ja onnea, ajattelen, että mitä jos elämä loppuisikin jo nyt, entä jos juuri tämä päivä olisi viimeinen. Ja silloin ajattelen, että niin, silloin se olisi niin, olisin silloinkin tyytyväinen. Se, mitä ennen kaikkea toivon elämältä, on onnellisuus ja rakkauden jakaminen, ja jos niitä saa kokea edes hiukan, minun tulisi olla tyytyväinen. Lopultahan elämä on kuin perhosen lento - hauras, kaunis, katoava. Parhaimmillaan se voi olla hyvin suloinen, hauskakin.

Tällä hetkellä oloni on rauhallinen ja mietteliäs. Luen parhaillaan yhtä pääsykoeromaaniani, ja se on ollut antoisaa luettavaa. Välillä olen ollut liiankin uppoutunut romaaniin: huomaan ajattelevani juonen kulkua ja eläväni kirjan maailmassa. Silloin ravistelen itseni hereille ja teen hetken jotain muuta.

On kuitenkin helpottavaa huomata, että pääsykoekirjallisuus on kiinnostavaa luettavaa. Olen pohtinut uravalintaa tänä keväänä niin paljon, ahdistukseeen asti, ja yhä viime aikoinakin olen epäröinyt valintaani. Nyt minulla on vihdoin sellainen olo, että lopetan turhan pohtimisen. Se ei hyödytä ketään. Ajattelin aiemmin, että haluaisin haasteellisen, hyväpalkkaisen ammatin, jossa on varma työllistymistilanne. Pääsykoevalintani eivät välttämättä vie sellaiselle tielle, mutta aivan kuten aiemmin kirjoitin, onnellisuus olisi asia, jota elämältäni haluaisin, sitähän kaikki taitavat tahtoa. Sen nojalla valintani voi olla aivan oikea. Mielestäni ihmisten tulisi aina pyrkiä tekemään sellaisia asioita, joista he erityisesti pitävät ja joista he innostuvat. Sillä tavoin elämä säilyy mielekkäänä: silmissä säilyy uteliaisuus, tyytyväisyys.

Viime päivinä Brysselissä on ollut lämmin, keväinen sää. Olen ollut viime viikolla aktiivinen, ja tulevallekin viikonlopulle olemme suunnitelleet muiden au pairien kanssa ohjelmaa.

Kevät tosiaan on täällä: kirsikkapuut kukkivat ja erilaiset kukat värittävät puistoa. Siivotessani laatikkoani viikonloppuna järjestin yhden laatikon matkamuistoille. Siellä ne ovat, muun muassa muutama magneetti Amsterdamista, ja päällimmäisenä kolme ihastuttavaa mustavalkoista korttia Pariisista. Ystäväni sanoi viime viikolla, että täällä olosta tulisi nauttia, olemmehan monella tapaa etuoikeutettuja, kun saamme kokea kaiken tämän. Olen samaa mieltä. Tämä laatikkoni auttaa minua muistamaan sen: joka kerta kun avaan tuon reissumuistojen laatikon, kaikki ihanat muistot tulvivat mieleeni.

Ja kun nauroimme lapsen kanssa tänään yhdessä päiväunisadulle, hänen silmänsä siristyivät hyväntahtoisen ilkikurisesti, hymy levisi hänen kasvoilleen, ja minä nauroin mukana, ajattelin, että tässä juuri, tässä juuri nyt on kaikki hyvin.